Arkisto

Palautetta voi laittaa tästä

Mika Rantamäki eli tavallista elämää. Hänellä ei ollut tarvetta suurelle määrälle tavaroita tai pyöriä suurissa kaveripiireissä.

Vaivun syvään uneen, ja kuulen oven takaa kuiskausta,

Martin avasi silmässä ja luuli vieläkin olevansa unessa. Hänen ympärillään oli vain pimeyttä.

Oli rauhallinen ja leuto kesäinen sää. Kalle oli jo ennen aamuauringon nousua valmistautunut lähtöön.

Painajainen herättää minut öisin, hikoilen ja itken unissani,

Ron istui pienen mökkinsä kuistilla ja katsoi kohti edessään avautuvaan viljapeltoa. Vieressään hänella oli pieni pöytä, jossa oli viskipullo ja puoliksi tyhjä lasi.

Ben tunsi olonsa heikoksi. Hän oli jo kolme päivää maannut sängyssä korkeassa kuumeessa.

Olen keskellä tyhjyyttä, polvillani maassa,

Siitä on kulunut vuosi, kun avasin portin tuntemattomaan. En vielä silloin tiennyt, minne olin joutumassa, mutta olin kuullut, millaista se tulisi olemaan.

Elämä saattaa joskus olla hyvinkin arvoituksellinen. Joskus se etenee vain aivan normaalisti, kunnes yhtäkkiä eteen ilmestyy asia, joka muuttaa kaiken. Tämä tapahtuma voi olla hyvinkin positiivista, mutta minun kohdallani kaikki kaatui.

Olin jo kauan himoinnut setäni kartanoa.

Havahdun öisin sen ääniin, se kuuluu aivan ikkunan takaa,

Tämä on minun viimeinen merkintäni. En tiedä, kuinka kauan pysyn hengissä. Niitä on kaikkialla. Enkä tiedä, kuinka päästä niistä eroon. Ne voivat kuulla.

Olen suihkussa. Vesi laskee ihoani pitkin alas. Tunnen lämpimän veden tunteen selässäni. On hyvä olo. Niin rentouttava olo. Tunnen olevani kunnossa, vaikka tiedän kuolevani.