Night of the Living Dead (1968)

Rakastan vanhoja kauhuelokuva klassikoita ja tämä on yksi parhaimmista. Päätin aloittaa arvostelut George A Romeron Living Dead -trilogialla ja ensimmäisenä on Night of the Living Dead. Arvostelen loput Romeron Living Dead -elokuvat myöhemmin, joten keskitytään vain tähän alkuperäiseen trilogiaan.

Omaan aikaansa verrattuna elokuva on painostava. Yksinäisyyden tunne tuntematonta pahuutta vastaan on hyvä konsepti ja sitä on käytetty hyvin. Ylinäyttelyä ja halpoja tehosteita tästä elokuvasta löytyy paljon, joten suurinosa ihmisistä voisi pitää tätä koomisena. Sitä se onkin, mutta silti siinä on pieni kosketus, joka pitää elokuvan otteessaan loppuun asti. Tiivistynyt tunnelma ja tiedottomuus paranevat loppua päin ja loppu on jollain tasolla jopa säkähdyttävä.

Tarina lähtee käyntiin hautausmaalta, jossa sisarukset Barbara (Judith O´Dea) ja Johnny (Russel Streiner) ovat muistamassa edesmennyttä isäänsä. Sisarusten välinen riitely saa armottoman lopun, kun paikalle eksyy kuolleista uudelleen herännyt ruumis, joka hyökkää Johnnyn kimppuun. Barbara pakenee paikalta ja löytääkin itsensä pian läheiseltä hylätyltä talolta. Talosta löytyykin viittauksia, mitä sen asukkaille tapahtui. Paikalle saapuu Ben (Duane Jones), jotka ottaa Barbaran huostaansa ja alkavat yhdessä miettimään suunnitelmaa tapahtumille. Paikallinen uutistoimisto ilmoittaa satelliiteista johtuvan säteilyn nostavan kuolleet haudoistaan ja kävelemään elävien joukossa. Kellariin lukittautuneet Harry (Karl Hardman), Helen (Marilyn Eastman), Tom (Keith Wayne), Judy (Judith Ridley) sekä Harryn ja Helenin tytär Karen (Kyra Schon), jota epäkuolleet on purru. Kuolleet alkavat piirittämään taloa ja talon asukkailla onkin kova työ pitää nämä otukset kurissa ja taistella yhteistyöllä, joka ei ota toimiakseen.

Niinkuin jo sanoin, juoni ei niinkää ole erityisen erikoinen tai monimutkainen. Erittäin yksinkertainen, mutta silti toimiva. Hylätty talo kehittää klaustrofobiaisa tunteita. Taloa piirittävä pahuus pistää ihmiset sisällä tuntemaan itsensä yksinäisiksi. Eli jollain tasolla elokuvasta löytyy psykologisen kauhun puolia. Samoin efektit ovat naurettavia nykypäivänä, mutta mustavalkoisuus tekee verestä elokuvassa tumman ja ällöttävän näköistä. Gore efektit ja kannibalismi tuovat myös pienen kosketuksen elokuvaan, eivätkä tunnu turhalta lisäykseltä.

Vaikuttavin tekijä elokuvan ilmestysvuotena oli ensimmäinen mustaihoinen pääosissa, verrattavavissa aikansa vihamielisyyteen mustaihoisia kohtaan. Yleisesti elokuvaa sanotaan myös sisältävän ensimmäisen kannibalismi kohtauksen elokuvissa. Tähän on vaikea vastata, koska sain käsiini elokuvan O Estranho Mundo de ze do Caixao, eli englanniksi The Strange World of Coffin Joe. Molemmat elokuvat sisältävät kannibalismi kohtauksia ja molemmat ovat ilmestyneet vuonna 1968. Ehkä Romeron elokuva on ensimmäinen amerikkalainen elokuva, joka on sisältänyt kannibalismi kohtauksia.

Pidin elokuvast ja pidän vieläkin. Todellinen mestariteos, joka osoitti kauhuelokuville uuden polun 50-luvun massakauhuelokuvista nykypäivään. Vaikka elokuva onkin koominen, sitä pitäisi jokaisen kauhuelokuvista pitävän ihmisen kunnioittaa.

Arvosana:****½